18. helmikuuta 2013

KAUNIS ANNA - KOKONAISVALTAISTA HYVINVOINTIA

Pyysin ihanalta vakioasiakkaaltani Annalta vähän aikaa sitten palautetta pukeutumisneuvonta-palvelustani kehittääkseni palveluani, mutta sainkin häneltä aivan mahtavan kirjeen joka on luettavissa linkistä:
http://dressyouup-kikka.blogspot.fi/2013/02/kylmia-vareita-sovituskopissa.html

Meillä oli pukeutumisneuvontatapaaminen jälleen viime viikolla Annan kanssa, aiheena jakku ja kevät.
Saaliimme oli taas mahtava ja kaksituntisemme tehokas. Anna oli poiminut jo muutaman jakun etukäteen mukaan ja jatkoimme siitä sujuvasti yhteistyössä eteenpäin. Loppusaldona oli kaksi jakkua, kahdet mustat housut (casual ja smart casual) ja kaksi pukeutumispaitaa, toinen arkikäyttöön ja toinen edustukseen. Tällä kertaa löytömme olivat Philosophy Blues Originalin, Christelle&Co:n, Gantin ja Stockan oman malliston, Globalin, kevään mallistoista. Sovitimme myös Karen Milleniltä muutamia mainioita housuja mutta oikea koko puuttui ja suuntamme sitten toukokuussa tavatessamme uudestaan sinne.

Anna on upea esimerkki siitä kuinka oikeanlaiset itselle istuvat vaatteet voivat potkaista käyntiin positiivisen muutoksen elämässä.
Tapasimme ensimmäisen kerran viime toukokuussa ja Anna sai tapaamisestamme uuden suunnan.
Sovitimme tuolloin DKNY:n, Globalin ja In Wearin mallistoista vähän uuden näköisiä juttuja jotka sopivat Annan vartalomallille, värimaailmaan ja tyyliin.
Anna näki itsensä uusin silmin ja syksyllä tavatessamme uudestaan Anna oli hankkinut kuntosalilta personal trainerin, aloittanut kunto-ohjelman ja ruokavalion. Muutos alkoi näkyä jo syksyllä,  ei vain kropassa vaan kaikenkattavana hyvinvointina. Oli ihanaa kun pystyimme suunnittelemaan uusia kivoja mallistoja kevään tapaamisellemme ja nyt tavatessamme myös pääsimme näistä uusista mallistoista sovittamaan hyvällä menestyksellä! Melkoisen hyvä motivaattori!
Jokainen taatusti tietää (itseni mukaan lukien) kuinka ihanaa on kun kokonumero on pienentynyt ja vaatteet, joista on ennen vain haaveillut, näyttävät upeilta päällä! Jos mikä, niin kyllä se mukavan lisäbonuksen itsetuntoon ja hyvään mieleen antaa.

Sanomattakin selvää että iloitsen Annan mukana positiivisesta muutoksesta hänen elämässään joka alkoi pukeutumistapaamisestamme. Anna on tehnyt mielettömän hienon työn ja pääsee nyt nauttimaan sen hedelmistä. Tavatessamme viime viikolla olin itse koko ajan kananlihalla, kun näin sen hyvän olon ja hyvän energian määrän, mikä hänestä huókui. Eritoten olin iloinen Annan varmoista omista valinnoista sekä vahvoista mielipiteistä oman pukeutumisensa suhteen. Näin tämän kuuluukin mennä.

Vaatteilla on merkitystä.


Anna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti