27. elokuuta 2012

VALMISTELUJA

Pari viikkoa on vierähtänyt todella lujaa kentällä eli asiakastapaamisissa. Hienoja kokemuksia puolin ja toisin. Syysmallistot ovat tulleet myymälöihin hyvissä ajoin sisään ja paljon on uutta esillä. Nyt on hyvä aika päivittää syysgarderoobi kun on vielä kokoja hyvin saatavilla.

Syksyllä kannattaa tarkistaa oman vaatekaapin perusta. Siihen kuuluu hyvä housupuku tai jakku-hame-yhdistelmä, laadukkaat tummansiniset farkut, irtobleiseri ja pikkumusta. Irtohame tai suorat villakankaiset irtohousut käyttötarpeen mukaan ovat ihan aiheelliset myös. Oman maun ja tarpeen mukaan sitten lisäillään asusteita ja pukeutumispaitoja. Kengät kannattaa myös tarkistaa ja huoltaa syksyn käyttöä varten. Ehdottoman tärkeä hankinta on villakankainen syystakki mikäli se vielä puuttuu. Tuolla perustalla pärjäilee pitkään. Kaikessa kannattaa kiinnittää huomiota hyvään laatuun ja omalle vartalotyypille sopivaan istuvuuteen sekä omiin suotuisiin pukeutumisväreihin (vuodenaikaväri), niin homma on jo hyvin hanskassa.

Omalla työrintamallani tapahtuu tosi kivoja juttuja. Valmistaudun syksyn ensimmäiseen yrityskonsultaation, aiheena Smart Casual työpaikkapukeutumisena.
Smart Casual on varmasti monella työpaikalla pukeutumiskoodina ja se onkin hyvä päivittää näin lomien jälkeen jotta työpaikkapukeutuminen on yhtenäistä ja selkeää. Työpaikkakohtainen pukeutuminen ja kunkin työpaikan pukeutumiskoodi on hyvä käydä läpi muutenkin näin alkusyksystä. Painotan edelleen ensivaikutelman tärkeyttä sekä omien tavoitteiden saavuttamista myös pukeutumisen kautta. Vain yhden kerran on mahdollisuus tehdä se kuuluisa ensivaikutelma, ja millainen se on, riippuu täysin itsestä. Hallittu ja huoliteltu ulkonäkö voi olla avain moneen onnistuneeseen kauppaan tai yhteistyöprojektiin.

Toinen kiva ja hieno projekti on syksyn Muoti- ja Kauneusmessut 19.-21.10.2012 joissa Dress You Up on mukana omalla osastolla sekä Fashion Loungessa puolen tunnin tietoiskulla kaikkina messupäivinä. Messuilla on mahdollisuus saada ilmainen vartaloanalyysi ja vuodenaikavärin kartoitus myös kaikkina päivinä. Lisäksi tulee olemaan hyviä messutarjouksia ja lahjakorttiarvonta johonkin palveluumme. Ohjelma julkaistaan elokuussa 2012 eli aivan pian!Toivottavasti nähdään messuilla!

Kivaa projektia on siis tiedossa ja työn alla. Myös kentällä tapahtuu koko ajan ja mukavan kiireinen syksy on tulossa.
Jos kaipaat apua tai uutta inspiraatiota pukeutumiseesi tai työpaikkasi pukeutumiskoodin päivittämiseen, ota yhteyttä niin sovitaan tapaaminen!
Yhteystiedot löytyvät osoitteessa: www.dressyouup.fi.

Aurinkoista ja antoisaa syksyä!

Kikka






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti